Heippa kaikille ! Mun edellinen blogi oli aivan kuollut ja nyt mulla on hirvee kirjoitusinto päällä, niin päädyin sitten tekemään jälleen uuden blogin. Tän blogin ajattelin pitää lähinnä vain lifestyle blogina, mutta saatan välillä myös tehdä joitakin heppapostauksia tänne joukkoon.
Pyrin nyt tänne kirjottelemaan mahdollisimman aktiivisesti ja mietin myös, että voisin alkaa tekemään vähän enemmän videopostauksiakin, jos kukaan niistä on kiinnostunut.
Pahoittelen, että nyt tää ulkoasu näin alkuun on vähän mitä on, mutta parantelen sitä + teen uuden bannerin, kunhan vaan kerkeän. En myöskään omista järkkäriä, joten kuvaan kaikki kuvat ja videot ihan perus pokkarilla, sen takia niiden laatu saattaa välillä hieman kärsiä, mutta yritän kumminkin parhaani.
Sitten vähän kuulumisia vielä, ettei koko postaus olisi ihan vaan jotain tollasta turhaa selittämistä :
Toissapäivänä heräilin vasta tosi myöhään ja illemmalla meillä oli peli. Peli oli Team Vanpaa vastaan, ja voitettiin se 6-0. Muutenkin tää mun loma on ollut vähän tällasta, että nukun aamulla tosi myöhään ja vasta illalla saan aikaseksi tehtyä jotain. Samoin oli eilen. Heräilin vasta kahdentoista jälkeen ja päivän olin kokonaan kotona. Illalla lähdettiin jengiläisten kanssa katsomaan Suomen naistenmaajoukkueen peliä Olympia Stadionille Sveitsiä vastaan. Peli päättyi 2-2 eikä ollut kovinkaan jännittävä.:D
Viime päivät oonkin aika paljon viettänyt futista pelaillen jne, mutta nyt tulee treeneistä pieni tauko, niin oon enemmänkin kavereiden kanssa ja tallilla. Ensi maanantaina lähden tosin äitin kanssa pariksi päiväksi Berliiniin shoppailemaan, jee!:)
 |
Berlin city |
 |
Brandenburgin portti Berliinissä |
- Emma -